maanantai 25. kesäkuuta 2012

T-paita poikinensa

 T-paitoja onkin tullut tehtyä paljon. Suurin osa näistä on joustofroteeta ja muutama trikoota. Joustofroteet taitavat olla pääasiassa Fabriinalta ja ne ovatkin ihanan laatuisia.


Allaolevat Kaarlo Kirahvi ja Heikki Huhuu ovat molemmat tummanruskeaa joustofroteeta. Applikoinnit ovat pääosin velouria.




Emppu Etana ja Paavo Pitkäkaula ovat niinikään joustofroteeta.




               Elli Etana on saanut väreikseen vähän tyttömäisempiä sävyjä ja taivaalle vielä auringon.



Seuraavat t-paidat menivät kaikki "yhden isoäidin" lastenlapsille.


Selma Siili sateenvarjoineen seikkailee vaaleanpunaisella joustofroteella ja Liisa Leppäkerttu pinkillä joustofroteella.


Osku Orava on löytänyt tammenterhon Kangastukun keltaisesta trikoosta tehdyssä paidassa ja Liina Lintunen taas on lennähtänyt Orneuleen turkoosiin trikoohon.

Heta Hiiri ilmapalloineen ja synttärilahjaksi tehty Ninjago-aiheinen paita ovat niinikään applikoitu Orneuleen trikoolle.


lauantai 16. kesäkuuta 2012

Tikrut

 Alunperin tein tiikeritunikan tyttären päiväkotikaverille synttärilahjaksi. Ajattelin, että tiikeriä en vielä olekaan tehnyt, mutta totesin ainakin tämän tiikerineidon niin hankalaksi toteuttaa, että heitin kaikki "kaavatkin" roskiin. No sittenpä tietenkin toinenkin päiväkotilainen halusi samanlaisen ja aloitim homman alusta:)

Molempien tunikoiden materiaali on interlock-trikoota ja applikaatiot velouria ja trikoota. Violetti trikoo on Orneuleen ja vaaleanpunainen Rauteksilta.







maanantai 4. kesäkuuta 2012

Viemiset opettajille

 Tein tälläkin kertaa opettajille ja päiväkodin tädeille "kevätviemisiksi" kesäkasseja. Osa kasseista täytettiin pienellä kuohuviinipullolla ja mansikoilla, yhteen laitettiin kukka ja yksi vietiin sellaisenaan. Alla on kaksi pöllökassia, joissa on käytetty jos jonkin moista materiaalia: puuvillakangasta, vakosamettia, trikoota ja velouria. Kiva, kun saa käyttää jämäpaloja. Näissä pääsee myös virkkaamaan pitsejä. Vielä, kun löytäisi kasseihin sopivaa kangasta kivoissa väreissä. Oranssia en löytänyt ja se onkin värjätty.



lauantai 2. kesäkuuta 2012

Ihana Mekkotehdas!

Mekkotehdas-kirja on kyllä tosi ihana. Pitkään aikaan ei ole tullut vastaan mitään näin sykähdyttävää. Tyttökin ihastui kovasti ja valitsi itse kirjasta kevätjuhlamekon. Valinta osui Maretin kohdalle ja väriksi haluttiin piristävästi turkoosi sen tavallisen pinkin sijaan. Täytyy kyllä nostaa hattua Kirsille ja Sunnalle; itse applikointiin tottuneena ainakin koin mekon ompelun hyvinkin haastavaksi. Mekon kankaat ovat kaikki Eurokankaasta.