maanantai 2. joulukuuta 2013
Mustaa talvea!
Tänä vuonna pipojen ehdoton suosikkiväri on ollut musta. Olen jo ties kuinka monta kertaa tilannut lisää mustia kankaita. Musta on kyllä aika tyylikäs tausta, eikä ollenkaan synkkä, kun kuvio on värikäs.
perjantai 6. syyskuuta 2013
Huhuu-heijastimet
Meidän pihalle oli lehahtanut tällainen parvi pöllöjä! Näitä oli niin kiva tehdä ja siitä tulee aina hyvä mieli, kun saa käytettyä kankaan loppuja. Kaikkien pöllöjen jalat ovat huopaa, muut materiaalit ovat velouria ja erilaisia puuvillakankaita. Pöllöjen masuissa on sydämen malliset heijastimet. Kukallinen pöllö taas on tarkoitettu avaimenperäksi. Pöllöjen korkeus on n.10cm.
Koska syksy vaan antaa odottaa itseään ja yht'äkkistä ruuhkaa peläten, ovat kaikki pipot nyt 20% alennuksessa. Klik klik!
maanantai 24. kesäkuuta 2013
Ullekas-ale!
Ullekkaassa on nyt kesäale! Suuri osa varastossa olevista tuotteista hurjassa alessa.
Myös Helmi-pöllö -kasseja, joissa on applikoitu pöllö puisine helminauhoineen, olen tehnyt muutaman kappaleen. Erilaisia pöllöpehmoja kaupasta löytyy myös useampia ja tällä viikolla taitaa ilmaantua uusikin pöllöparvi!
torstai 4. huhtikuuta 2013
Maatuskaiset
Olen jo kauan halunnut kokeilla maatuskapehmon tekemistä ja vihdoin tuli valmista. Maatuskoista tuli yllättävän pieniä (pituudeltaan 29cm) vaikka kaava aina näyttää paljon isommalta. Materiaaleina on käytetty puuvillakankaiden ja velourien tilkkuja. Kasvojen applikointi oli teknisesti vähän hankalaa, mutta muuten näitä voisi tehdä enemmänkin...
perjantai 29. maaliskuuta 2013
Pöllö etsii kotia...
Tämä pöllötyttönen etsii uutta kotia Ullekkaan Facebook-arvonnassa, johon voi osallistua täältä . Iloista pääsiäistä!
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Kevään tunikoita ja puseroita
Jopas on taas ollut pitkä bloggaustauko... tässä on kuitenkin kokoelma vaatteista, jotka ovat päätyneet kaupan puolelle myyntiin. Vanhat tutut hahmot Selma Siili, Helka ja Heikki Huhuu mm. kastelevat kukkia, nauttivat teehetkestä, lennättävät leijaa ja leikkivät leikkiautojen kanssa. Pojille on ninjaa ja monsteriautoa. Tunikat ovat kaikki velouria ja puserot trikoota.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)